torstai 25. syyskuuta 2014

Moision koulun 4. ja 5. luokan vierailu Olkkolassa

24.9.2014

Koulu alkoi keskiviikkona odottavin tuntein. Moision koulusta oli ilmoitettu, että pyöräilymatka Olkkolaa kohti oli aloitettu. Moision ja Olkkolan koulun välillä on aikaisemminkin tehty vierailuja ja viime vuonna vierailua varten tehty lippunauha viriteltiin koulun pihalle tervetulotoivotukseksi. Tänä vuonna vierailijat tulivat pelaamaan Olkkolan koululaisten kanssa erilaisia pelejä, kuten norsu- ja jalkapalloa ja kokeilemaan frisbeegolfia. Kylmä sää sai oppilaat lämmittelemään tanssimalla jo ennen moisiolaisten saapumista.


Pian Moision koululaisten pyöräsaattue alkoi kääntyä koulun hiekkatielle ja heidän saapuessa yläpihalle kajahti Olkkolan väen suusta iloinen tervetulohuudahdus.




Kaikki oppilaat jaettiin neljään ryhmään ja jokainen ryhmä lähti eri toimintapisteille. Pisteitä olivat frisbeegolfrata, norsupallo-peli alapihan hiekkakentällä, tekonurmikentällä oli temppurata, sählykenttä ja tennis- ja sulkapalloverkot. Yläpihalla pelattiin koripalloa, polttopalloa ja testattiin kiipeilytelinettä.






Moision koulun oppilaat innostuivat leikeistä heti.
”On kivaa vierailla Olkkolan koululla” sanoo viidesluokkalainen Linnea. Hän kertoo kaverinsa Seljan kanssa parhaan pisteen olleen polttopallopeli.

Frisbeegolf keräsi monien oppilaiden suosion. Mutah ja Tahi sanoivat sen olleen ehdottomasti paras piste. He kokeilivat lajia ensimmäistä kertaa, mutta haluavat kokeilla uudestaan.

Mutah ja Tahi


Kaikilla pisteillä pelaaminen oli iloista ja kaikilla oli hauskaa. Monien Moision koululaisten mielestä olisi kivaa tulla vierailemaan Olkkolaan uudestaan. Pyöräily kylmässä säässä ei ollut kuitenkaan kovin mukavaa.


Oona, Essi ja Millamari pelaamassa frisbeegolfia

Moision koululaiset saivat myös syödä Olkkolassa ja ruoka maittoi kaikille hyvin.


Kuvaajina ja kirjoittajina toimineet TET-harjoittelijat Jenna Krakau ja Edvin Ehrnrooth.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti